M38 eli Willys Model MC, joka oli pohjimmiltaan taistelukelpoinen versio CJ-3A:sta, oli ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen sotilasajoneuvo Jeep®-brändiltä. M38-malliin tehtiin useita keskeisiä muutoksia, kuten vahvempi runko ja jousitus. Sitä voitiin ajaa täysin veden alla osittain uuden vedenpitävän 24 voltin sytytysjärjestelmän (korvasi CJ-3A:n 6 voltin järjestelmän) ja ainutlaatuisen tuuletusputkijärjestelmän ansiosta, joka yhdisti polttoainesäiliön, siirtokotelon, vaihteiston ja moottorin ilmanpuhdistimeen.

Myöhemmät mallit lisäsivät mustat valaisimet, ajovalosuojukset ja mahdollisuuden kuljettaa työkaluja M38:n kyljessä alkuperäisen Willys MB:n tapaan. Monet tuntevat M38:n nimellä “litteistä suojuksista paras“

M-38A1, joka tunnetaan myös nimellä MD, oli myöhemmin klassisen CJ-5-mallin perusta. M-38A1:ssä oli kaksiosainen tuulilasi, pidempi akseliväli, pehmeämpi kyyti, tehokkaampi moottori ja uusi, pyöreämpi runko. “Pyöreälokasinen“ Jeep®-merkkinen ajoneuvo oli lopulta CJ-5:n perusta. M-38A1 oli yksi pitkäikäisimmistä Jeep-merkkisistä sotilasajoneuvoista. Jotkut kutsuivat sitä viimeiseksi “aidoksi“ sotilasjeeppiajoneuvoksi.

M-38A1C (ei kuvassa), joka oli vuoteen 1971 asti valmistettu, erityisesti muunneltu Army Jeep®, suunniteltiin 106 mm:n ja 105 mm:n rekyylittömän kiväärin kuljettamiseen. Ainutlaatuinen tuulilasissa oleva kanava-aukko mahdollisti sen, että kiväärin piippu saattoi levätä etuhupun päällä. Mikä oli kaikkien aikojen “tehokkain“ Jeep-ajoneuvo? Jotkut sanoisivat, että M-38A1D, joka oli varustettu Davy Crocket -ohjuksen laukaisulaitteella ja jolla voitiin ampua taktisia ydinaseita. Käyttäjä pystyi laukaisemaan 279 mm:n 1 kilotonnin ydinohjuksen 2 000 metrin etäisyydelle 120 mm:n rekyylittömästä tykistä.

Jeep® M-170:een voitiin asentaa useita erilaisia koripaketteja. Yksi oli kevyt joukkojenkuljetusalus. Koska haavoittuneet voitiin kuljettaa sisätiloissa, M-170-mallia käytettiin paljon myös kenttäambulanssina.

Pitkäpohjainen nelivetoinen ambulanssin prototyyppi luovutettiin Yhdysvaltain armeijalle testattavaksi vuonna 1951 (projekti 6396). Ambulanssi oli hieman pitkänomainen vuoden 1951 Jeep® CJ-4M, toinen prototyyppi Jeep-merkin historiassa.

Willys päivitti CJ-mallistoaan dramaattisesti 28. tammikuuta 1953 CJ-3B:llä - ensimmäisellä CJ:llä, jonka tyyli poikkesi dramaattisesti sen sotilaallisesta esi-isästä, Willys MB:stä. CJ-3B:ssä oli korkeampi konepelti, johon mahtui korkeampi “Hurricane“-“F-head“-moottori. CJ-2A:n ja CJ-3A:n tehon puute oli yksi valituksen aihe. Uusi moottori poisti tämän valituksen. Barney Roosin suunnittelema “F-head“ -tyylinen yläpuolella oleva venttiilimoottori tuotti huomattavat 25 % enemmän hevosvoimia ja 9 % enemmän vääntöä.

Vuosina 1949-1964 kaikissa Zamboni®-jääpintakoneissa käytettiin joko täydellistä Jeep®-merkkistä ajoneuvoa tai alustaa. Vuonna 1949 A-mallilla kului 10 minuuttia työhön, joka ennen kesti yli 90 minuuttia.

Lokakuun 11. päivänä 1954 Kaiser ilmoitti CJ-5:n saapumisesta, ja siinä oli pehmeämmät muotoilulinjat, mukaan lukien pyöreät korin ääriviivat, jotka perustuivat Korean sodan M-38A1-malliin vuodelta 1952. CJ-5 oli kaikin puolin parempi: se oli vahvempi, mukavampi, monipuolisempi ja maastokelpoisempi. Se oli hieman suurempi kuin CJ-3B, sillä sen akseliväli ja kokonaispituus kasvoivat. Moottoreiden, akselien, vaihteistojen ja istuinmukavuuden parannukset tekivät 81 tuuman akselivälillä varustetusta CJ-5:stä ihanteellisen ajoneuvon yleisön kasvavaan kiinnostukseen maastoajoneuvoja kohtaan.

Tarjolla oli monia erikoisversioita, kuten vuosien 1964-1967 “ylellinen“ Tuxedo Park, vuoden 1969 Camper, vuoden 1969 “462“, vuoden 1970 Renegade I, vuoden 1971 Renegade II, vuosien 1972-1983 Golden Eagle sekä vuosien 1973 ja 1976 Super Jeep®. CJ-5 oli suosittu ajoneuvo palokunnissa, ja se varustettiin auttamaan maastopalojen sammuttamisessa. Kaksipyöräistä DJ-5-versiota tarjottiin vuoteen 1974 asti. CJ-5 on suosittu ja kestävä legenda, joka on todennäköisesti ajanut enemmän maastokilometrejä kuin mikään muu Jeep-merkin ajoneuvo.

Vuonna 1965 CJ-5- ja CJ-6-ajoneuvoihin otettiin lisävarusteena käyttöön uusi “Dauntless“ V6-moottori. 155-hevosvoimainen V6-moottori lähes kaksinkertaisti nelisylinterisen vakiomoottorin hevosvoimat. Vuodesta 1973 alkaen kaikkiin Jeep® CJ -malleihin oli saatavana AMC:n valmistama 304-kuutioinen V8-moottori, jossa oli 150 hevosvoimaa ja 245 newtonmetrin vääntömomentti.

Pohjimmiltaan työkuorma-autoja - ohjaamomoottorilla varustettuja Jeep-ajoneuvoja oli kahta mallia: 81 tuuman akseliväliä omaava FC-150 nelisylinterisellä F-head-moottorilla ja 103,5 tuuman akseliväliä omaava FC-170 kuusisylinterisellä L-head-moottorilla.Molempiin malleihin kuului pickup-, stake bed-, chassis & cab -malleja ja erilaisia erikoisversioita, kuten näppärä FC-150-ratatarkastusauto.

Molemmat mallit sisälsivät pickup-, pylväs-, alusta- ja ohjaamomalleja sekä erilaisia erikoisversioita, ja FC-170:stä oli saatavana myös raskas kaksoistakapyöräinen versio. Ne pysyivät lähes muuttumattomina koko tuotantokautensa ajan, paitsi vuonna 1959, jolloin FC-170 sai HD-takajouset, jotka nostivat kokonaispainon maksimiin. 8 000 paunaa: lisäksi muutama ’67-170 tarjottiin kaksoistakapyörillä ja nelivaihteisella manuaalivaihteistolla, joka nosti kokonaispainon 9 000 paunaan; joissakin ’59-60 FC:ssä oli myös täysin kelluvat etu- ja taka-akselit.

DJ-3A:n huomiota herättävä muunnelma oli vuosien 59-64 “Surrey Gala“, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti lomakohteisiin. Se oli kenties kaikkien aikojen räikein Jeep®-merkkinen ajoneuvo, ja sitä oli saatavana kolmessa eri värivaihtoehdossa: Tropical Rose ja Coral Mist, Jade Tint Green ja Glacier White sekä Cerulean Blue ja Glacier White, ja siinä oli samanlainen raidallinen sisustus ja raidallinen katto hapsuineen.